Hae tästä blogista

lauantai 28. toukokuuta 2011

Taas alkoi uusi viikonloppu

Nyt on lauantai, 28.5.2011. Olen koko päivän ja eilisen illan käsitellyt kuvia. Lähinnä noita Pietarissa pari viikkoa sitten näppäämiäni satoja digikameran otoksia. Ja saanut niistä jokaiselle vierailupäivälle muutaman kymmentä kuvaa julkaisukelpoisiksi. Linkit kuviin ovat edellisessä jutussani!

Tosin oikein mikään panoraama ei onnistunut tällä kertaa. Taisin haukata liian suuren kakun: Seisoin mm. keskellä Palatsiaukiota ja kuvasin kolme kuvaa Talvipalatsista tai Eremitaasista tai mikä se nyt sitten onkaan. Ja kun se rakennuskompleksi on niin mahdottoman suuri, lähinnä pitkä; ja minä seisoin suhteettoman lähellä sitä keskipistettä (siis kaukana rakennuksen päädyistä), niin kuvankäsittelyohjelmani hyvistä ominaisuuksista huolimatta en saanut aikaa kuin tynnyrin muotoisen kauhean kuvan. Ja sama juttu monen muunkin panoraamaksi aikomani kuvan kanssa. Joten joudun tyytymään vain niiden kuvien julkaisuun, jotka onnistuivat kutakuinkin kohtuullisesti.
Siis omasta mielestäni kohtuullisesti! Toivon kommentteja kuviini, jotta voisin kehittyä kuvajana... Siis antakaa vaan kunnolla risuja; en niistä lannistu, vaikka en tästä koskaan kyllä mihinkään kehitykkään. Enhän ole kymmeneen vuoteen kehittynyt purjehdustaidoissanikaan, kaikista palautteista huolimatta.

No, tällaisia arjen mukanaan tuomia mietteitä tällä kertaa, kyllä se vielä paistaa jne...

torstai 19. toukokuuta 2011

Arkea viikonlopun jälkeen.

Viime viikonlopun vietin Pietarissa. Torstai-iltana lähti Prinses Maria Makasiiniterminaalista kohti Pietaria. Perjantaina pääsimme suoraan laivarannasta kiertoajelulle; tosin vasta pitkähkön bussin odottelun jälkeen. Ja kierros oli mielenkiintoinen: Kaupungin keskusta ja tärkeimmät nähtävyydet tulivat tutuiksi, joten niihin oli myöhemmin helppo palata omatoimisesti.
Perjantain-iltana osallistuin myös jokiristeilylle. Veneemme ei kylläkään päässyt pienimmille kanavilla, koska vesi oli tosi matalalla ja Nevan lisäksi näimme vain Fontanka-joen rantoja Nevski Prospektille asti.


Lauantaina oli mahdollisuus päästä Pietarhoviin, vaan minä skippasin sen reissun. Sen sijaan kävelin iltapäivällä hotellilta Nevan rannalle. Tällä parin kilometrin matkalla tutustuin mm. Novgorovin markkinoihin, Stollen kahvilan piirakoihin, kiinalaisiin kadun kivettäjiin sekä Verikirkkoon ja Iisakin kirkkoon; kirkkoihin tosin vain ulkopuolelta.
Lauantai-iltani kului Nikolain teatterissa kuunnellen ja katsellen Folk Showta.
Sunnuntaina pääsimme tutustumaan Eremitaasiin tai talvipalatsiin vai mikä se suuri komea rakennus nyt olikaan nimeltään. Muutaman tunin kierroksen jälkeen oli vielä 4 tuntia aikaa omatoimiseen retkeilyyn. Se sujuikin tuttavapariskunnan kanssa mukavasti kävellen ja mm. Stollen kahvilasta tuliaispiirakkan ostossa.

Paluumatkalla aterian jälkeen oli erityisen kiinnostavaa katsella maisemia leppeässä illassa laivan keulasta. Väylä näytti olevan melko kapea ja Kronstadtin patoluukut tosi isoja.

Pietarin kuvia löydät picasaweb albumeistani: Perjantain kuvat, lauantain kuvat, sunnuntain kuvat
Katso myös kotisivuani!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivänä 2011

Ja taas on sunnuntai, oikein kaikkien päivien äiti...eikun siis kaikkien äitien päivä.
Tämä Äitienpäivä sujui oikein mukavasti: Saimme veneen pestyä! Eilen Jannen kanssa pesimme ja vahasimme kannen ja sitlootan, tänään saimme porukalla kyljetkin kiiltämään. Ja nyt odotan saunan lämpeämistä, jotta pääsen hautomaan melkein jumittuneita hartioitani.

Huomenna on taas arki ja menen aloittelemaan työviikkoa, vaikka se kestääkin vain muutaman päivän. Torstaina pääsen laivamatkalle Pietariin, kiva! Muutamana päivänä saan tutustua muun HI:n porukan kanssa naapurimaan kaupunkiin, jossa en olekaan ennen käynyt. Leningradissa kylläkin muutaman kerran, vaan siitä taitaa olla siis jo ainakin 20 vuotta. Toivottavasti sää suosii myös valokuvausta!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011


Ei mitään arkimietteitä, vaan nyt on sunnuntai ja Vappu, joten kaksinkertainen pako arjesta on tosiasia.
Googletin Rohukulan vierasvenesatamaa ja eksyin Calypso-veneen viime kesän matkakertomukseen. Olimme olleet joissakin satamissa yhtä aikaa purjehtivan nuorenparin ja heidän koiransa kanssa. Ja näyttävät pitävän veneensä kotisatamana Prediumia, joka on tuossa Hangon naapurissa, Raaseporissa. Eli pieni on maailmamme...
Suunnittelelmme ensi kesäksi (2011) matkareittiä SeijMer -veneellemme. Alkumatka mennee samaa reittiä kuin viime kesänä: Hanko-Lehtma. Ja kun viimeksi suunnistimme Viron mantereen länsirannan ja saarien välistä kohti Latviaa ja Liettuaa aina Kuurinlahdelle asti, niin nyt aiomme ilmeisesti katsastaa Hiummaan ja Saarenmaan länsirannikot. Ja jos hyvin käy, niin tutustumme myös Gotlannin itärantaan; Visbyhän tuli tutuksi jo kesällä 2000.
Vaan vielä ovat suunnitelmat alkutekijöissään. Venekin on vasta kuorittu peittojen alta toissapäivänä.