Hae tästä blogista

maanantai 1. lokakuuta 2012

Viikon ja kuukauden aluksi

Taas arkimietteitä tavallisena arkena. Eilen päättyi syyskuu ja nyt aloitin samalla vaivalla uuden viikon ja uuden kuun; lokakuun. Tässä kuussa on muutamat synttärit, jotka tartteis muistaa...
Aurinko nousi aamulla Hangossa kello 7.34 ja laski siellä kello 19.00. Täällä Jpäässä vastaavat ajat olivat 7.26 ja 18.51. Aika ihmeellisesti nuo ajat eroavat toisistaan. Hanko on tosin etelämpänä ja lännempänä...täytyypä joskus perehtyä tuohon eroon tarkemmin.

Eilen sunnuntaina paistoi aurinko liki koko päivän Hangossa, vaikka piti sääennusteen mukaan sataa vettä. Lauantaina taas piti olla poutaa ja minä suunnittelin metsään menoa. Vaan se suunnitelma meni metsään, kun vettä satoi melkein koko päivän. Joten jäihän taas sienet ja puolukat poimimatta. onneksi tätä syksyä taitaa vielä riittää, joten yritän myöhemmin uudestaan.

Olen saanut ostettua itselleni uuden puhelimen; sen sijaan kamera on vielä hakusessa. Mielelläni ottaisin samanlaisen kuin se varastettu oli, eli Canon 60D. Katsotaan, miten käy; siis löydänkö edullisesti käytetyn tai halvalla uuden...

Kuvaaminen onkin jäänyt nyt harvinaisen vähiin, kun odottelen "uutta" kameraa. Sain kuitenkin vangittua pikseleihin nuorukaisen, joka ilahtuneena Saksan tuliaisista veti riemuissaan EU-lipun salkoon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!