Hae tästä blogista

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen puutalkoot ohi...

Vietettiin siis Pääsiäinen Miehikkälässä. Ja tiukasti työn merkeissä: Tehtiin polttopuita! Tarjolla oli kaksi kasaa kuivia rankoja, jotka piti saada sirklattua hellanuunimittaisiksi. Pilkkeet piti sitten saada kasaan odottamaan syksyä ja pääsyä puuliiteriin. Kolmestaan urakoimme reilun kolmen päivän ajan ja tulokset olivat ihan hyvät: Kaikki rangat saatiin kappaleiksi ja kasoihin!


Tältä näytti homman aluksi

Tässä ensimmäisen työpäivän tulos:ei enää rankakasaa, vaan kunnon pino...
Tältä näytti tiistaiaamuna...
Tiistai-iltana oli jo puolet rankakasasta palasina...
Tässä viedään keskiviikkona viimeistä rankaa sirklattavaksi. Etualalla pelastettuja katajia...

Kyllä oli mieli hyvässä ja ruumis jäykässä kunnossa, kun keskiviikkona kolmen jälkeen alettiin peittää tuota klapikasaa. Luvattiin siis palata syksyllä talkoisiin, jotta saadaan nuo puut liiteriin pinoihin odottamaan pääsyä lämmittämään uuneja.

Torstaina ajelimme Pukkilan kautta kotiin. Pukkilassa ikäihmiset pääsevät nauttimaan mm. ilmaisesta vesijumpasta; kiitos Nokian osakkeiden, jotka Onni Nurmi oli aikoinaan testamentannut syntymäkunnalleen. Olisipa mukavaa asustella moisessa vireässä kunnassa, josta vanhuksista pidetään tosi hyvää huolta.

Jpäässä oli taas se aika vuodesta, jolloin makkarin kliivia kukkii: onpa se aina yhtä kaunista katseltavaa!


Lauantaina kävin Kaarinassa Sulantoblogin järjestämällä kurssilla, tulostustyöpajassa. Päivä ei aivan vastannut minunlaiseni amatöörin tarpeita, vaan oli ihan mukava seurata mallien ohjausta ja heistä eri kokoluokan kameroilla otettujen kuvien suurten printtien eroja. Lopputulemana taisi olla, että metrisestäkään printistä ei kauempaa katsellen huomaa kummoisia eroja pokkarin ja kalliin ammattilaiskameran otoksista; tämä siis hieman liioitellusti sanottuna.

Minä onnistuin saamaan yhden ylivalotetun ja pari onnistunutta kuvaa po.tilanteista

Studiosalamat ja ISO unohtui 3500:lle...

Tällaista poseerausta kuvattiin moneen kertaan...

Mallillamme on upeita tatuointeja
Kuvasin Raaseporin Lillträsketin  mennen tullen Grabbskogin levähdysalueella, aamu ja iltavalaistuksessa. Samaa paikkaa olen kuvannut aiemminkin, kun on ollut aikaa pysähtyä 52-tien varteen.

Aamusella oli erittäin tyyntä

Illansuussa oli kuvattava vastavaloon...
Sunnuntaina matkustin junalla,kun käväisin Hesassa palaveeraamassa entisten luokkatovereitteni kanssa luokkakokousjärjestelyistä. Söimme erittäin hyvää nepalilaista ruokaa ravintola Pikku Nepalissa, suosittelen lämpimästi...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!