Hae tästä blogista

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

2.11,14 Taas viikko lähempänä

esimerkiksi marraskuun loppua, vuoden vaihtumista, talvipäivän seisausta (siitä alkaa valoistumaan), joulua ja uusia suunnitelmia. Siis pimeää on ollut: tänään oli sateinen ja paksupilvinen päivä, näytti siltä, että ulkoa ei sisälle tullut yhtään valoa, joten lampuja on poltettu koko päivän. Aurinko nousikin vasta klo 7.52 ja laski jo 16.31, päivän pituus vielä 8 tuntia 39 minuuttia.

Minä en näytä muistavan  tapahtumia, jollen katsele valokuvia. Ja tällä viikolla olen kuvannut vain kahtena päivänä. Ja näyttäähän tuota aurinkoakin olleen näkyvillä keskiviikkona, kun kävin fysioterapeutilla Ruoholahdessa. Tuuli oli kyllä kova ja kylmä, vaan sain kuitenkin kuvattua saman maiseman kuin viime viikolla, nyt ilman hiililaivaa:


Samaan moderniin tyyliin on rakennettu  myös Hampurin, Linzin ja Kölninkin vanhoja satama-alueita, joiden marinoissa kesällä 14 yövyimme jokimatkallamme.

Muutoin viikko meni terveydenhoitokoneistoon tutustuen ja netistä tietoa etsien. Hesassa ollessani yövyin taas pojan luona ja oli ihanaa tavata niitä kolmea lasta.

Nyt kun uhkana on liukkaat kelit, niin autoihin on vaihdettu talvirenkaat. Eilen homma hoitui Hangossa ihan kivuttomasti, ainakin minun kohdaltani. Nuoremmat apuvoimat tekivät taas kerran hyvää työtä, kiitos heille!

Kävin samalla Hanko-reissulla pitkästä aikaa kuvaamassa rantoja. Kuvasin Appelgrenin tietä ajaessani videota, jonka aion joskus laittaa juutuupiin...

Tuuli oli lauantaina tosi kovaa ja puuskaista. Ihme, että pysyin kameran kanssa pystyssä siellä rannalla. Näin nyt ekan kerran uuden aallonmurtajan, joka on rakennettu Märaskärin rannasta länteen päin:

 
Ensi viikolla on taas edessä monta matkaa Hesaan ja huomenna ensimmäiseksi hammaslääkäriin. Toivottavasti yhtä hammastani ei tartte leikata pois, se toimenpide siirtäisi muita hoitoja turhan edemmäs...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!