Hae tästä blogista

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

22.2.15. tuulinen päivä

ja kiireinen viikko jo melkein takana. Kuvaan nykyään niin vähän inspiksen puutteessa, että en muista millaisia päiviä mennellä viikolla on ollut, siis sään puolesta. Muistini tosiaan tökkii pahasti, valokuvista voisi olla hyötyä...

Oltiin viikolla kuitenkin taas Jäkessä yöpymässä, kun meitin molempien piti käydä lekureilla Hesassa. Minä sain aikataulut seuraaville käynneille ja mieheltä poistettiin 2 hammasta. Hänellä ei enää pakota leukaa; sen sijaan syöminen ei vielä oikein tahdo sujua...

Keskiviikkoinen hoitoni siirtyi perjantaiksi, joten palasimme jo tiistai-iltana takaisin Lappohjaan.  Perjantaina lähdimmekin sitten jo aamukuudelta liikkeelle. Täältä koiliseen ajettaessa joutuu kulkemaan nousevaa aurinkoa vastaan, vaan onneksi silloin oli (muistinpas) pilvinen sää, joten en tarttenut aurinkolaseja. Iltapäivällä takaisin päin tultaessa nukuin, joten en muista säätä...

Tänään oltiin kavereitten kanssa lenkillä, kuten torstainakin. Tai siis eipäs se tänään nyt ihan noin mennytkään: Minähän olin migreenipotilaana sängyssä, kun toiset lähtivät lenkkeilemään tuuliseen säähän puolen päivän maissa. Myöhemmin sitten selvittyäni lähdin yksin ulkoiluttamaan kameraani Lappohjan pienvenesataman rantaan. Tuliaisina muutamat kuvat:

Ainut jää Lappohjassa taitaa olla sataman mäessä, kymmenkunta metriä...

Vesi on käväissyt äskettäin aika korkealla...

Aika raato tuo onkin tästä kuvakulmasta, tuo proomu...

Sataman tie on aika märkää ja pehmeätäkin paikoin...

Ojassa virtaa jo iloinen kevätpuro...

Ja hieman nykytaiteellista kuvausta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!