Hae tästä blogista

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

29.3. Viikko taas vierähtänyt

ja maaliskuu lähestyy loppuaan. Päivät ovat pidentyneet, vaikka tänä aamuna menetimmekin tunnin hyvää nukkumisaikaa. Otetaan vahinko takaisin sitten puolen vuoden päästä...

Jäinkin viime viikonlopun jälkeen koko viikoksi pääkaupunkiseudulle, enkä alkuviikon aikana Jpäässä saanut kuitenkaan mitään aikaseksi, vaikka olin suunnitellut. No viikkojahan tässä keväässä riittää, ainakin 4 vielä.

Alkuviikko oli kylmä ja tuulinen. Keskiviikkoaamuna hämmästyin, kun ma oli valkoisenaan ja ilmassa pieni pakkanen. Aurinko kuitenkin paistoi kirkkaasti ja pian lunta oli van varjopaikoissa.


keskiviikkoaamuna oli hieman lunta...

muutaman tunnin päästä aurinko oli jo sulattanut lumia...
Keskiviikko ilta kului rattoisasti HI:n valokuvakerhon kokouksessa Ilmailumuseolla. Kiersimme porukalla ja oppaan johdolla näyttelyhallit ja meillä oli tilaisuus kuvata Suomen ilmailuhistoriaa. Minäkin otin muutaman kuvan, vaikka kamerani ei automaattisesti tarkentanutkaan. Mukavia kuvia on kuitenkin nähtävissä kerhon kuvasivustolla, kannattaa katsoa.



Marianne lentosimulaattorissa...

Loppuviikko meni mukavasti: kävelin päivittäin, kun autolle ei ollut parkkipaikkaa tarpeeksi lähellä, vietin aikaa pojanlasten kanssa, ja perjantaina sitten pääsinkin jo ajamaan takaisin Lappohjaan, kotiin. Eilen, lauantaina oli sateinen ilma, joten emme käyneetkään ulkona. Tänään sen sijaan lenkkeiltiin: ensi kahdestaan reippaasti ja myöhemmin, hiihtojen jälkeen, mies kävi ulkoilemassa lenkkikavereitten kanssa hitaammin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!