Hae tästä blogista

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

17.5. pian nukkumaan

tai ainakin sänkyyn unta houkuttelemaan. Herätys on 3.30 ja kone lähtee klo 6.00 kohti Muncheniä. Kirjoitan tätä nyt pillerilläni, joten en voi edes kuvia juttuun liittää, kun ne ovat pöytäkoneellani kotona.

En saanut uusia silmälasejani vielä, joten kohtaan ne loppuviikolla Schlögenissä, tai Helluntain jälkeen Passaussa. Eikä matkavakuutuksesta tullut muuta kuin lasku ja iso nippu yleisiä vakuutuohjeita. Mitenkähän tarvittaessa todistan vakuutuksen voimassa olon?
 Tavaroita emme lähettäneetkään postipaketissa veneelle. Itävaltaan 15 kilon paketti maksaisi 70€, ja koneessa saa raahata 20 kiloa puoleen hintaan. Niinpä meillä onkin aikamoiset kantamukset mukana. Onneksi mennään Munchenin Bauhausiin ostamassa kivat nokka/kuljetuskärryt. Niillä saa sitten matkalla helposti haettua autodieseliä vähän kauempaakin.

Helatorstaina lenkeiltiin Prediumiin neljästään ja juotiin kevään ensimmäiset terassikaljat; ja maistui hyvältä. Seuraavat nautitaankin sitte jo Saksan maalla.

 Tämä on nyt kait sitten toistaiseksi viimeinen jokasunnuntainen arkimiete. Yritän kirjoittaa SeijMer-blogia päivittäin ja julkaista aina, kun siihen on verkon puolesta mahdollisuus.
Siis oikein mukavaa toukokuun loppua, onnittelut kaikille opiskeluistaan ja kouluistaan valmistujille ja tsemppiä, kyllä se kesä vielä tulee...!

Passaussa ollaan ehkä joskus Helluntain jälkeen...

Matkakertomusta voi seurata blogissa http://seijmer15.blogspot.com

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

10.5.15. HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ

kaikille meille äideille ja aurinkoisia kevätterveisiä kaikille muillekin...



Viikon lenkeillä oltiin kolmestaan, kun I oli lomailemassa. Totesin kevään edistyneen jo pitkälle, vaan silti en taida saada saunavihtaa tehtyä ennen kesäreissulle lähtöä.



Loppuviikolla kävin tilaamassa väliaikaiset silmä- ja aurinkolasit optikolta. Syksyllä "ennätän" silmäleikkaukseen ja sen jälkeen joudun hankkimaan taas uudet lasit, joten nyt on kyseessä todella vain 4-5 kuukauden käyttö tälle hankinnalle. Toivottavasti ennätän saada ne ennen reissua...

Jpäässä näin jotain harvinaista: yksi viherkasviksi luulemani kasvi oli kukassa. Pitkien, melko hentoisten oksien päässä oli kaunis valkea kukinto. Kasvi osoittautui oleva (pieni) posliinikukka ja kukinnot olivat kahden eri varren päässä.

Kuvausta varten nostin kukinnon ruukun reunalle...
Kävin lauantaina syömässä entisten luokkatovereitteni kanssa. Söimme maittavan ja monipuolisen aterian Itä-Pasilassa,  nepalilaisessa ravintolassa nimeltään Mero Himal.

"viinilasi"...

Kevätkääryle alkuruuaksi...
Helsingin kaupunginteatterin esitys oli remontin takia Studio Pasilassa. Näytelmä perustuu Jari Tervon romaaniin Troikka, ja kertoo Mannerheimin junamatkasta Tampereelle v. 1920. Ihan katsottava esitys, vaikka en minä siinä paljoa huumoria nähnyt ...(_ _ _ romaani puhalsi eloa ja sympaattis-humoristista henkeä historiallisiin tapahtumiin tavalla, jonka vain Tervo osaa_ _ _ )

Tänään sunnuntaina kävin Malminkartanossa halaamassa lapset ja aikuiset. Samalla sain lahjuksen (kiitos!) ja kiipesimme jätevuorelle:

Ihan minun näköiseni lahja...

 Malminkartanon täyttömäki on Helsingin korkein paikka. Se on n. 90 m korkea.

Pitihän sieltä vuorelta tulla alaskin, kaikki 426 askelmaa...



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

3.5.15 Vappu jo vietetty

ja just käytiin taas saunassa. On tuo sauna, vaikkakin pieni ja sähköinen, vaan mukava asia. Täytyy nyt nauttia siitä täysin rinnoin (peitettynä märällä pyyhkeellä), kun pian lähdetään kesälaitumille; ja siellä ei saunoja liiemmälti taida olla.

Vappu meni ohi juhlatunnelmassa. Viimeinkin hoidot on ohi ja olen terve, kunnes toisin todistetaan. Vappuja toivottelinkin asianmukaisissa merkeissä:


Lenkkeilty on kuten asiaan kuuluu, tänäänkin kahteen kertaan. Ensin rämmimme metikössä kahdestaan ja sitten käväisimme rannan kautta kirkonlenkin P:n ja I:n kanssa. Vaikka eilen satoi koko päivän, niin tänään oli upea ulkoilusää.

Oliko ilma puolipilvinen...
Ja kamerakin oli mukana, joten kevään edistyminen näkyy selvästi:

Ei tästä ihan vielä vihdaksi ole...

Ketunleivän kukkia...

Mikähän tämä kukka lie?

Mukulaleinikki loisti keltaisenaan...

Ruusu työntää lehteä...

Näiden aika on viikon päästä, äitienpäivänä...