Hae tästä blogista

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

13.3. Ei näkynyt aurinkoa

tänään. Eilen se paistoi siniseltä taivaalta, vaikka lämpötila oli pikkusen pakkasen puolella. Siksi ei tiellä ollut märkää muualla kuin auringonpaisteisilla kohdilla ja kävely oli ihan siistiä. Ei siis kastuneet jalat kuten tänään:, kun aurinko ei paistanut, mutta lumi oli sohjoa ja tiet kuraisia.

Olen siis lenkkeillyt näin loppuviikosta koko viikon ainoat liikunnat. Tänään oli kuitenkin liki, ettei ulkoilu jäänyt väliin. Puolen päivän maissa minua paleli niin kovin, että menin sänkyyn peiton alle. Heräsin jonkin ajan kuluttua, kun lenkkikaveri P onneksi soitti ja määräsi meidät lenkille. Jos hän ei olisi pyytänyt meitä ulos, niin emme taaskaan olisi itse saaneet aikaseksi lähteä. Siis kiitos I ja P!

Ohutta lasia saari täynnään...

Jään liikuttama kivi...

Vesi oli eilenkin alhaalla...

Högsand näkyvissä
 Nuo kuvat olivat eiliseltä reissulta. Tänään oli siis pilvistä, kun menimme rantaan. Siellä oli sukeltajia tutkimassa hylkyä, joka on yksityisen venelaiturin vierellä. Ihmettelimme, mistä he olivat sinne päässeet, kun autonsa kuitenkin olivat kunnan rannassa. Tulimme siihen tulokseen, että olivat menneet jäätä myöten, joten mekin uskaltauduimme pienen matkaa jäälle, jo toisen kerran tänä talvena.

Piene matkaa uskaltauduimme meren jäälle. Tästäkin näkyy, että vesi on alhaalla, kun veneluiskasta on pää melkein kuivilla...

Salmi on avoinna, tässä lahdessa on jääkansi...
Kun eilen näimme viimekesäisen joutsenenpoikasen, niin tänään ilmeisesti kuvasin sen vanhemmat, joita ei eilen näkynyt...



Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin lukijani. Päivät ovat jo pidentyneet huomasti, vaikka kevätpäiväntasaukseen onkin vielä aikaa viikkko, se on tänä vuonna palmusunnuntaina. Palataan ehkä silloin asiaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!