Hae tästä blogista

tiistai 23. toukokuuta 2017

21.5. Hellettä pukkaa

ainakin nyt näin viikonloppuna. Ja mikä upea ilma käydä kuvailemassa Hangossa. Haagapuistossa on valtavan paljon valkovuokkoja ja vihreän eri sävyjä...



Äitienpäivän jälkeinen viikkon alkoi kesäisissä merkeissä, kun olimme laskemassa P:n venettä veteen. Vuosi sitten saman Meringen lasku oli jo 3. päivä toukokuuta, siis liki 3 viikkoa aiemmin. Maanantaina ei ollut enää aurinkoinen päivä, pikemminkin pieni tihkusade, vaan mukavasti se purkkari matalaan meriveteen solahti.

Tyyntä ja tihkusateista

Vesi tosi matalalla...

Ja taas oli vuorossa Hesan matkailu, kun tiistai-iltana oli Siskot ry:n hallituksen kokous. Kävin ensin menomatkalla Tammisaaressa luomen poistossa. Luulin saaneeni lääkäriajan verikokeitten tulosten kuulemista varten, Eipä kuitenkaan, vaan näpsäkkä entinen ylilääkäri poisti muutamassa minuutissa iholtani 5 rasvaluomea raaputtamalla. Ja se siitä, nyt raaputuspaikoissa on jo siistit ruvet päällä, eikä minulla enää huolta erikoisen näköisistä luomistani.

Kokouksen jälkeen menin Malminkartanoon ja vietin illan lasten ja kivan koiran kanssa. 

Bolt, vinttikoirien sukua...
Hesan keskustassa, nyt  Tehtaankadulla, kävin myös torstaina, jolloin  löysin parkkipaikan Kaivopuiston rannasta. Keli näytti melkein sateiselta, vaan onneksi ilmassa oli vain utua.


Torstai-iltana ajoin Bilteman kautta Lappohjaan. Tarkoituksena oli ostaa vaaahtosammutin veneeseen ja Bilteman luettelosta semmoinen oli löytynyt kohtuuhintaan. Vaan enpä sitä saanutkaan, sillä niistä sammuttimista oli puuttunut kuulema joku leima, ja ne oli pitänyt poistaa markkinoilta. Täytyypä etsiskellä joku muu ostopaikka, edullinen semmoinen...

Perjantaina kävin yksin lenkillä, sillä. miehethän olivat koko viikon venettä kunnostamassa Koppnäsinniemessä, Hangossa. Tarkenin ihan paitahihasillani ja nautin lämpimästä ilmasta ja monista vihreän sävyistä. Upeaa seurata taas kerran luonnon heräämistä uuteen elämään talven jälkeen.



jo ohi kukkinut leskenlehti...


valkovuokot ilahduttavat vielä...

enää tämä aikainen kukkija edusti lajiaan...

ketunleivät kukassa...
Perjantaina sain aivan tuoreita silakoita, perattuna. Lenkkikaverimme olivat käyneet veneillen ongella, kun laiturin päästä ei saalista ollut tullut. Niinpä paistoin pitkästä aikaa napakoita kaloja, kun kaupasta ostetut ovat yleensä jo aivan lötköjä. Miesten tekemän kalakiusauksen kanssa ne maistuivat erinomaisilta ja kelpasivat  meille koko porukalle.


Sain myös kerättyä vuoden ensimmäiset raparperit ja keitin niistä hyvää kiisseliä, joka ei ilmeisesti ollut liian hapanta, kun se kelpasi Kapullekin...


tästä se lähtee, vuoden ensimmäinen raparperikiisseli...
Sunnuntaina kävin veneenkunnostajien kanssa Hangossa. Siellä oli Lions-klubin järjestämä vuotuinen kirpputori. Kävin myös Länsisataman nälöalatornilla ja katsastin tulevan, uuden näköalatornin paikan Kuningatarvuorella. Niitä kuvia ensi kerralla.

Hangossa voisi nyt viettää kirsikankukkajuhlaa, sillä Regatta-hotellin eteen on istutettu joitain koristekirsikkapuita, jotka juuri nyt näyttävät olevan täydessä kukassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!